Harjumetsien paahdeympäristöjen erityispiirteitä
Harjumetsien paahdeympäristöjä on etelästä länteen avautuvilla harjunrinteillä ja niiden välittömässä läheisyydessä. Paisteisilla rinteillä lämpöolot ovat äärevät ja vettä läpäisevä hiekkamaa kuivuu nopeasti. Siksi niiden kasvillisuus on yleensä niukkaa ja puusto harvaa. Paahdeympäristöissä eläville kasvi- ja eläinlajeille onkin kehittynyt erilaisia selviytymiskeinoja vaativassa ympäristössä. Paahdeympäristöjen eliöyhteisöt ovat hyvin omaleimaisia ja erikoistuneita, eikä niitä tavata mistään muualta. Paahdeympäristöjen taantumisen myötä niillä elävistä lajeistakin yhä useampi on uhanalainen.
Avoin harjumetsän paahderinne Säkylän Porsaanharjulla. Kuva: Sanna Kittamaa
Taantuminen ja sen syyt
Ulkoiset häiriötekijät, kuten tuuli ja tuli ovat välttämättömiä paahdeympäristöjen säilymiselle. Umpeenkasvu onkin harjumetsien paahdeympäristöjen suurin uhka. Esimerkiksi metsäpalojen tehokas torjuminen ja aiemmin laajamittaisen metsälaidunnuksen loppuminen ovat aiheuttaneet puuston tihentymistä ja pohjakasvillisuuden umpeutumista. Myös lisääntynyt typpilaskeuma rehevöittää alun perin karuja harjumetsiä.
Mahdolliset hoitotoimenpiteet
| |
|
|
|
Umpeenkasvanutta harjumetsää Ruskeanmullanharjulla Hauholla.
Kuva: Sanna Kittamaa
|
| |
Paahdeympäristöjen hoidossa avainsanat ovat puuston avaaminen ja maanpinnan rikkominen. Puuston avaaminen lisää alueelle lankeavan valon määrää ja vähentää maanpinnalle kertyvän karikkeen lannoittavaa vaikutusta. Maanpintaa rikkomalla saadaan kivennäismaata esille paksunkin kunttakerroksen alta. Paljas kivennäismaa on tärkeää kasvien siementen itämiselle. Myös monet paahdeympäristöjen hyönteiset tarvitsevat paljasta maata pesäkolojen kaivamiseen.
Paahdealueiden hoidosta on vasta vähän kokemusta. Alustavia tuloksia on saatu Lopella sijaitsevan Komion luonnonsuojelualueelta, jossa kangasajuruohon (Thymus serpyllum) kukinta lisääntyi selvästi kun puustoa poistettiin.
Kangasajuruohon suhtautumista hoitotoimiin on seurattu tarkasti. Sen kasvustot elpyvät ja kukinta runsastuu nopeasti valon määrän lisäännyttyä. Kuva: Terhi Ryttäri
Harjumetsien paahdeympäristöjen eliölajistoa
|
Harjumetsien paahdeympäristöt ovat useiden uhanalaisten eliölajien elinympäristö. Suurin osa näistä uhanalaisista lajeista on hyönteisiä, kuten harjusinisiipi ja palosirkka. Myös paahdekasvillisuuden joukosta löytyy uhanalaisia lajeja, kuten hämeenkylmänkukka ja hietaneilikka. Monien yleisempien harjujen putkilokasvien kannat ovat taantuneet selvästi. Näiden kasvilajien merkitystä lisää erityisesti se, että ne ovat monen uhanalaisen selkärangattoman tärkeitä ravintokasveja. Esimerkiksi pelkästään kangasajuruoholla elää useita uhanalaisia perhosia. Tyypillisiä harjujen paahdeympäristöjen kasvilajeja ovat mm. kissankäpälä, kangasajuruoho ja idänkeulankärki.
|
Palosirkka viihtyy avoimilla
paahderinteillä. Kuva: Terhi Ryttäri
|
Hietaneilikka vaatii paljasta kivennäismaata kasvualustakseen. Kuva: Sanna Kittamaa
|
Harjumetsien paahdeympäristöjä tutkitaan
Etelä-Suomen harjujen paahderinteiden tilaa on selvitetty vuosina 2006–2008 ympäristö- ja metsäalan yhteishankkeessa. Metsäammattilaisten ja luontoasiantuntijoiden yhteistyöverkosto jatkaa 'Harjumetsien paahdeympäristöjen nykytila ja hoito' -hankkeen pohjalta harjumetsien luonnonhoidon kehittämiseen liittyvää työskentelyä uudessa "paahde-elinympäristöverkostot" -hankkeessa vuosina 2010– 2012. Edellisessä hankkeessa selvitettiin eteläisen Suomen harjumetsien paahdeympäristöjen tilaa ja kokeiltiin erilaisia hoitotoimenpiteitä. Uudessa hankkeessa hyödynnetään aiemmin kerättyä tietoa ja perustetaan yhteistyössä halukkaiden maanomistajien ja hankekumppaneiden kanssa kaksi paikallista tai alueellista paahde-elinympäristöverkostoa ja priorisoidaan elinympäristöverkoston lajien ja luontotyyppien hoidon ja suojelun tarve.
"Paahde-elinympäristöverkostot" -hanke toimii yhteistyössä ja verkostoituu muiden valtakunnallisten luonnonhoitohankkeiden kanssa. Lisäksi se toimii tiiviisti eri asiantuntijaryhmien, erityisesti lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnin asiantuntijoiden, kanssa. Hankkeessa tuetaan monimuotoisuuden huomioimista metsätalousalueiden hoito-ohjeiden soveltamisessa myös yksityismailla oleville harjumetsille. Hankkeessa seurataan METSO -toimintaohjelman toteutumista ja edistetään hankkeen osalta METSOn näkyvyyttä ja toimeenpanoa.
Hankkeessa tapahtunutta
Harjuhanke käynnistyi runsaalla osanotolla 7.6.2011 eri hankeosapuolille, maanomistajille sekä tiedotusvälineille järjestetyllä tiedotustilaisuudella Lopen Komiolla. Siellä tutustuttiin mm. Pinsiön supan harjulajistoon sekä UPM:n hoitokohteisiin. 28.7.2011 pidettiin toinen samankaltainen tiedotustilaisuus Taipalsaarella, jossa tutustuttiin paikallisiin harjukohteisiin.
Vuonna 2011 hankkeen suunnitellut 2 verkostoaluetta perustettiin ja toisessa niistä on toteutettiin lintulaskennat. Alueilla kartoitettiin 150 km teitä ja polkuja, joista löytyi harjulajiesiintymiä.
Koulutustilaisuus Taipalsaarella 19.6.2012
Harjuhanke järjesti 19.6.2012 koulutustilaisuuden Taipalsaarella ja Kyläniemessä. Maastoseminaari pidettiin lomakeskus Saimaanrannassa, jossa kuultiin lyhyitä asiantuntijapuheenvuoroja hankkeen eri osapuolilta.
- 9.00 Harjumetsien paahde-elinympäristöverkostot -hanke – Harri Tukia SYKE Tukia17062012.pdf (4 Mt)
- 9.30 Paahdeympäristöjen ominaispiirteet, kasvisto ja hoito – Terhi Ryttäri SYKE Ryttäri17062012.pdf (9,1 Mt)
- 10.00 Muurahaissinisiipihanke ja Metsähallituksen paahdekohteiden hoitotyöt - Pekka Heikkilä Metsähallitus
- 10.30 Paahde-elinympäristöjen huomiointi metsänhoitoyhdistyksessä – Tuomas Koski Etelä-Karjalan metsänhoitoyhdistys
- 10.45 Luonnonhoitohankkeet ja luonnonhoidon tulevaisuus Suomen Metsäkeskuksessa – Matti Seppälä Suomen metsäkeskus Seppälä17062012.pdf (8,3 Mt)
- 11.30 Ruokailu (omakustanteinen)
Ruokailun jälkeen tutustuttiin kolmeen lähialueen maastokohteeseen.