Heinäkuu oli maapallollamme ennätyksellisen kuuma. Välimeren maissa maastopalot lisääntyivät ja niiden seurauksista kärsi yli 120 000 ihmistä. Tunnen myötätuntoa näitä ilmastokatastrofin kohdanneita kohtaan. Monet meistä jakavat maapallon tilanteesta johtuvan surun ja menetyksen tunteet. Tunteet heijastuvat myös kehoomme.
Tietoon perustuva käsitys ilmastonmuutoksesta eroaa ruumiillisesta, fyysisestä ja emotionaalisesta käsityksestä. Esimerkiksi kuvat ja videot jään sulamisesta eivät ole yhtä vaikuttavia kuin sulavan jään koskettaminen. Siksi moniaistillisella ympäristötaiteella on suuri merkitys ihmisten sitouttamiseksi ja innostamiseksi toimimaan ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta.
Jäässä on paljon symboliikkaa
Monet taiteilijat ovat käyttäneet jäätä töissään. Jää symbolisoi heille eksoottista, mutta samalla perustavanlaatuista elementtiä maapallollamme. Jää on mielenkiintoinen materiaali, koska se on hyvin herkkä lämpötilan vaihteluille.
Islantilais-tanskalainen taiteilija Olafur Eliasson ja Grönlannissa syntynyt geologi Minik Rosing loivat vuonna 2014 jäätä hyödyntävän moniaistillisen installaation Ice Watch. Taiteilijat kuljettivat jäälohkareita Grönlannista Kööpenhaminaan (vuonna 2014), Pariisiin (vuonna 2015) ja Lontooseen (vuonna 2018).
Jäälohkareet alkoivat hitaasti sulaa ulkona katsojien silmien edessä. Jääteoksia pystyi myös koskettamaan. Erityisesti Pariisin installaatio oli iso, jäälohkareet painoivat kaikkiaan 112 tonnia.
Ice Watch -installaatioiden tavoitteena oli Eliassonin mukaan kiinnittää huomiota ilmastonmuutoksen vaikutuksiin selkeällä ja konkreettisella tavalla. Näyttelyt tukivat vuonna 2014 ilmestyneen IPCC:n viidennen ilmastoraportin ja vuosina 2015 ja 2018 pidettyjen YK:n kansainvälisen ilmastokonferenssien viestiä.
Jäälohkareet kiinnostivat myös lapsia. Kuva Ice Watch -installaatiosta Bankside-aukiolta Tate modernin edustalta Lontoosta vuodelta 2018. https://olafureliasson.net/artwork/ice-watch-2014
© photo Charlie Forgham-Bailey
Jäälohkareita halattiin, nuoltiin ja potkittiin
Ihmiset koskettivat jäälohkareita, halasivat niitä ja kuuntelivat jään halkeilevaa ääntä sen sulaessa. Jotkut lapset nuolivat jäätä, toiset potkivat sitä. Kävijät kuvasivat omia reaktioitaan ja julkaisivat kuvia somessa. Jääinstallaatio antoi kävijöille mahdollisuuden kokea jää aistiensa ja kehonsa kautta. Ja juuri tämä teki teoksesta ja sen ekologisesta merkityksestä vaikuttavan.
Esittävien taiteiden professori Mateusz Chaberski Jagiellonian Yliopistosta Krakovasta kuvailee ekologista tietoisuutta tietoisuudeksi, jonka saamme fyysisen kehomme kautta. Itse koin tätä ekologista tietoisuutta, kun matkustin viime talvena ensimmäistä kertaa Lappiin. Vaelsin siellä innokkaana ja sain kokea pohjoismaisen ääri-ilmaston.
Istuin ystäväni kanssa jäätyneen järven päällä, ja kuuntelimme tuulen soittoa. Paksu jääkerros kannatteli meitä. Se oli hieno kokemus. Innostuksen lisäksi koin myös surua, koska tiesin, että tämä kaunis talvinen maisema on vaarassa ilmaston lämpenemisen vuoksi.
Kuvat ja videot jään sulamisesta eivät ole yhtä vaikuttavia kuin sulavan jään koskettaminen. Kuva Ice Watch -installaatiosta Bankside-aukiolta Tate modernin edustalta Lontoosta vuodelta 2018. https://olafureliasson.net/artwork/ice-watch-2014
© Kuva: Justin Sutcliffe
Taiteilijat ilmastokriisin pedagogeina
Taiteilijoilla on merkittävä rooli ilmastokriisin pedagogeina. Heidän työnsä voivat edistää ekologisen tietoisuuden heräämistä. En väitä, että jäälohkareiden koskettaminen tekisi jostakusta ilmastoaktivistia tai että se radikaalisti muuttaisi hänen elämäänsä. Pikemminkin jään aiheuttama tunnereaktio (kuten itku tai uteliaisuus) voi kylvää siemenen, vaikka vain alitajuisella tasolla.
Ympäristötaide vaikuttaa jokaiseen yksilöön eri tavoin. Inspiraation, innostuksen tai uteliaisuuden sijaan ihmiset voivat tuntea myös voimattomuutta ja toivottomuutta. Siksiköhän jotkut potkivat jäätä Ice Watch -installaatioissa?
Taide on aina ollut tehokas oppimisen, opettamisen, historian tallentamisen ja yhteisön rakentamisen väline. Taiteilijoilla on siksi ratkaiseva rooli nykyisellä ilmastokatastrofin aikakaudella. Moniaistillinen kokemus on kaikkein vaikuttavinta sekä taiteessa että ilmastonmuutostietoisuuden ja -aktivismin edistämisessä. Älkäämme unohtako fyysisen kokemuksen tärkeyttä.
Emma de Carvalho on harjoittelija Syken Luontoratkaisut-yksikössä. Hän on asunut Ranskassa ja Englannissa, ja muuttanut Suomeen suorittamaan sosiologian maisterin tutkintoa. Hän on erityisen kiinnostunut ympäristön, taiteen ja kehon tutkimuksesta. Vapaa-ajallaan hän solmii leppoisaan tahtiin ryijyä.
Tutustu myös
Burke, Miriam, et al. “Participatory arts and affective engagement with climate change: the missing link in achieving climate compatible behaviour change?” Global Environmental Change, numero 49, 2018, sivut 95-105.
Chaberski, Mateusz. “Beyond language: knowing with abiota in contemporary installation art.” European Journal of Theatre and Performance, numero 3, 2021, sivut 390-431.
Eliasson, Olafur. “Ice Watch, Artwork, Studio Olafur Eliasson.” Studio Olafur Eliasson, 2014.
Joint Research Centre. “Wildfires in the Mediterranean: monitoring the impact, helping the response.” European Commission, 28. heinäkuuta 2023.
Reiss, Julie. “Terra incognita: exhibiting ice in the Anthropocene.” Minding Nature, 12(2), 2019, sivut 20-26.
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.