Uutinen 15.9.2019 klo 16.48
Aalto-yliopiston Muotoilun laitoksen Empirica-tutkijaryhmä nostaa taiteellisen työskentelyn ja tutkimuksen avulla esille ihmisen vaikutuksen maaperään. Traces from the Anthropocene: Working with Soil -projektissa tarkastellaan pilaantunutta maaperää Venetsian laguunin alueella. Projekti oli touko-elokuussa nähtävillä Taide-yliopiston koordinoimassa tutkimuspaviljongissa Venetsiassa ja siirtyy syyskuussa Aalto-yliopiston Beta Space -galleriaan Espoon Otaniemeen.
Suuri savenpunainen keramiikkaruukku pyörii alustallaan, kun taiteilija Maarit Mäkelä maalaa varmoin siveltimenvedoin ruukun kylkeen muotoa ihmiskasvoista Venetsian Giudeccan saarella. Taiteilijan värikartta kertoo, mistä Venetsian laguunin alueelta värit ovat peräisin. Kun maalaus on valmis ja ruukku poltettu, tapahtuu aina yllätyksiä – värit muuntuvat tai muuttuvat toisiksi. Näin taide tuo omalla tavallaan esille sen, mitä aineita – myös haitallisiksi luokiteltuja – värien raaka-aineena käytetty maa-aines sisältää.
”Savi, keramiikka, maalaus ja käsin tekeminen ovat lempilapsiani, joten projektimme rakentui luontevasti niiden ympärille”, sanoo Empirica-tutkimusryhmää vetävä Mäkelä.
Taiteilija Maarit Mäkelä maalaa saviruukkua Venetsian laguunin maaperästä valmistetetuilla väreillä. © Hannele Ahponen / SYKE
Maaperä kertoo paikan historiasta
Keväällä 2019 Aalto-yliopiston taiteilija-tutkijat Riikka Latva-Somppi ja Maarit Mäkelä tekivät matkan Venetsiaan ja toivat mukanaan maanäytteitä analysoitaviksi Suomeen. Näytteitä otettiin Venetsian laguunin pohjasta, historiallisen Venetsian kanaaleista, Porto Margheran teollisuusalueelta sekä Muranon saaren vanhalta lasiteollisuusalueelta.
Maanäytteistä selvitettiin Suomen ympäristökeskuksen asiantuntemuksen avulla haitallisten aineiden pitoisuudet. Samalla testattiin, miten maaperää voisi hyödyntää perinteisen keramiikkataiteen teossa, erityisesti teosten maalaamisessa.
Venetsian kanaaleista otetuista näytteistä paljastui lyijyä, ja kanaalien pohjasedimentti oli yllättäen saastuneempaa kuin muualla laguunin alueella. Muranon saaren maaperänäytteissä taas näkyivät lasintuotannon jäljet, vaikka maa-aines ei sisältänytkään merkittäviä määriä haitallisia aineita.
”Kun monien vastoinkäymisten jälkeen pääsimme Muranon saarelle näytteenottomatkalle, järkytyin. Maa oli täynnä lasimurskaa ja maisema kuin toiselta planeetalta. Jälkeenpäin ymmärsin, että lasi sulkee sisäänsä pahempia haitta-aineita, jolloin ne eivät pääse ympäristöön. Verrattuna vaarallisen saastuneeseen Porto Margheran alueeseen Murano on surullisen kaunis paikka”, kertoo Mäkelä.
Porto Margheran teollisuusalue on Italian toiseksi saastunein maaperäkohde, jota on tutkittu perusteellisesti. Alue on osin eristetty ja tyhjennetty, ja sen puhdistamiseksi on suunnitteilla toimenpiteitä. Taiteilijat eivät voineet ottaa alueelta maaperänäytteitä kemikaalien pilaaman maan aiheuttaman terveysvaaran takia.
”Keräsimme sen sijaan sedimenttinäytteitä veneellä teollisuusalueen läheltä laguunin puolelta. Yhtäkkiä ilma oli paksuna voimakasta kemikaalin hajua ainakin sadan metrin mittaisella alueella. Kokemus juurtui syvälle. Keskustelimme myös alueen puhdistamisesta vastaavan paikallisen viranomaisen kanssa ja hänestä välittyi tilanteen vakavuus”, sanoo Latva-Somppi.
Sedimenttinäytteitä otettiin muun muassa Venetsian historiallisen keskustan kanaaleista. © Pauliina Purhonen / Aalto-yliopisto
Taiteellinen tutkimus auttaa ymmärtämään ympäristöongelmia
Taiteellinen tutkimus on taiteilijan oman taiteellisen työn kautta tapahtuvaa tutkimusta.
”Toiminnan ja oman kokemuksen kautta hankittu tieto on erilaista kuin kirjoista luettu, se avaa ovia erilaiseen ajatteluun. Projektissamme sekoittuvat tieto ja kehollinen kokeminen, jotka ovat syventäneet omaa ymmärrystäni ympäristöstä”, sanoo Latva-Somppi. ”Väitöstutkimukseni käsittelee ihmisen suhdetta ympäristöön, ja jatkan siinä tämän hankkeen työstämistä.”
Taiteilijat ovat päässeet tarkastelemaan tutkimuskohdettaan paikallisten ihmisten ja heidän tarinoidensa kautta. Hankkeen alussa taiteilijat törmäsivät Venetsiassa byrokratiaan, ja erään viranomaisen mielestä projekti olisi liian vaikea toteuttaa. Toisaalta paikallisen keramiikkatehtaan johtaja halusi tehdä nimenomaan taiteilijoiden kanssa yhteistyötä ja tarjosi keramiikkateosten raaka-aineeksi saven.
”Vuokraisäntämme on kuljettanut meitä omalla veneellään kanaaleille. Hän on asunut Giudeccan saarella koko ikänsä, joten hänellä on vahva suhde tähän paikkaan ja sen historiaan”, Latva-Somppi kertoo.
Vaikka taiteilijat käsittelevät lähtökohtaisesti vakavaa ja epämieluistakin aihetta – ihmisen aiheuttamaa maaperän saastumista – on heidän tavoitteenaan tuoda esille myös erilaisia, positiivisia näkökulmia.
”Vaikutamme jatkuvasti ympäristöömme ja meidän on myös hyväksyttävä omat jälkemme ja opittava elämään niiden kanssa”, sanoo Mäkelä.
”Minua kiehtoo ajatus siitä, miten ihminen elää keskellä maaperää, johon on vaikutettu voimakkaasti. Täällä Venetsian alueella kokonaisia saaria tehdään jätteestä ja Suomessa on jätemäkiä, joita käytetään virkistysalueina. On mielenkiintoista, että Venetsian laguunin alueella luonnon maaperäkään ei ole välttämättä ”paikallista”, vaan se on kulkeutunut tänne vuosituhansien saatossa vuorilta jokien tuomana”, sanoo Latva-Somppi.
”Myös se, mitä pidetään ”saastuneena maaperänä” on aina riippuvaista määrittelijästä. Kaikki raja-arvot ovat loppujen lopuksi ihmisen asettamia”, hän jatkaa.
Venetsian laguunin alueelta otettuja maaperänäytteitä, sekä niistä tehdyillä väreillä maalattuja koepaloja. © Hannele Ahponen / SYKE
Kohti kestävää maaperän kunnostamista
Euroopan alueella on arvioitu olevan noin 2,5 miljoonaa potentiaalisesti pilaantunutta maa-aluetta. Pilaantumista ovat aiheuttaneet niin teollisuus, kaatopaikat kuin esimerkiksi polttaineiden jakeluasemat. Yleisimpiä pilaantuneista maista löytyviä haitallisia aineita ovat raskasmetallit, öljyhiilivedyt, PAH-yhdisteet ja klooratut liuottimet.
Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Jussi Reinikaisen mukaan suhtautuminen pilaantuneeseen maaperään ja sen käsittelyyn on muuttunut valtavasti viime vuosikymmeninä. Kun pilaantuneiden maiden ongelmaan kunnolla herättiin 1980-luvun lopussa, tavaksi muodostui kaivaa ja siirtää kaikki haitallisia aineita sisältävä maa-aines kaatopaikalle, ilman tapauskohtaista harkintaa. Tällainen maaperän kunnostaminen oli kallista ja monissa tapauksissa ympäristöongelman laajuuteen nähden ylimitoitettua tai jopa turhaa.
Tiedon ja ymmärryksen lisääntyessä pilaantuneiden alueiden toimintakäytännöt ja niitä ohjaava lainsäädäntö ovat vähitellen kehittyneet, ja tapauskohtaisesta harkinnasta on tullut päätöksenteon keskeinen lähtökohta. Nykyään Suomessa kuten useimmissa teollisuusmaissa Euroopassa ja muualla puhutaan riskiperusteisesta ja kestävästä kunnostamisesta, jossa huomioidaan maaperän haitta-aineiden aiheuttamat todelliset ympäristö- ja terveysriskit sekä kunnostustoimien tarkoituksenmukaisuus.
Haitta-aineita sisältävää maaperää ei välttämättä tarvitse puhdistaa tai poistaa lainkaan, jos haitta-aineet eivät leviä alueen ulkopuolelle, eikä ihmisen tai eliöstön altistuminen niille ole merkittävää esimerkiksi maankäytöstä tai pintamaan rakennekerroksista johtuen.
Kaivettuja, haitta-aineita sisältäviä maa-aineksia voidaan puolestaan hyvällä suunnittelulla hyödyntää turvallisesti monissa maarakennuskohteissa joko sellaisenaan tai puhdistuskäsittelyn jälkeen. Näin niillä voidaan korvata rakentamisessa tarvittavia neitseellisiä maa- ja kiviaineksia.
Valmiita keramiikkatöitä Aalto-yliopiston tutkimuspaviljongissa Venetsiassa. © Hannele Ahponen / SYKE
Working with Soil -projektissa Aalto-yliopiston Empirica-tutkimusryhmän taiteilija-tutkijat tekevät yhteistyötä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) pilaantuneen maan asiantuntijoiden kanssa. Projekti on osa Taide-yliopiston tuottamaa tutkimuspaviljonkia, joka järjestettiin kolmatta kertaa Venetsian taidebiennalen yhteydessä. Paviljongin tavoitteena oli nostaa taiteellisen tutkimuksen keinoin esille erilaisia yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita. Tänä vuonna teemoina olivat erityisesti ympäristökysymykset.
Teksti: Hannele Ahponen / SYKE
Lisää aiheesta:
Lisätietoa:
Erikoistutkija Jussi Reinikainen, Suomen ympäristökeskus
p. 0295 251 551, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Taiteilija Maarit Mäkelä, Aalto-yliopisto
p. 050 3722168, maarit.makela@aalto.fi