Ympäristön seuranta on suunnitelmallista ja vakioidusti toistuvaa ympäristön tarkkailua ja mittausta. Seuranta ei ole itseisarvo sinänsä, vaan lopun viimein ympäristönsuojelun työkalu. On sitten kyseessä ympäristörikos tai luonnonmullistus, seuranta tuottaa meille tietoa siitä, miten tapahtuma vaikuttaa meihin ja ympäristöömme.
Ilman seurantatietoa kaikki ympäristön tilan parantamiseksi tähtäävät toimenpiteet ovat hakuammuntaa. Seurantatieto kertoo ympäristöviranomaisille, olivatko tehdyt ympäristösuojelutoimenpiteet onnistuneita, ja päättäjille, mihin tulevia ympäristösuojelutoimenpiteitä olisi tarpeen kohdentaa.
Seurantaan laitettu euro tulee kymmenkertaisena takaisin
Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksen mukaan seurantaan laitettu euro maksaa itsensä noin kymmenkertaisesti takaisin. Tätä taustaa vasten toistuvasti joka hallituskaudella käytävä keskustelu seurannan kustannuksista ja hyödyistä tuntuu turhalta.
Toisaalta seuranta on kuluerä, ja vastuullisen taloudenpidon periaatteisiin kuuluu kyseenalaistaa kuluerät. Ympäristöhallinnon seurantabudjetista on viimeisen vuosikymmenen aikana karsittu viidennes ja seurannan henkilöresursseista puolet. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon vaivaamassa maailmassa seurannan tarpeellisuus tulee entisestään kasvamaan, mutta resurssit eivät samassa suhteessa.
Onkin mietittävä uusia, entistä kustannustehokkaampia keinoja arvioida ympäristön tilaa. Jos samalla kuva ympäristön tilasta tarkentuu ja monipuolistuu, se on bonusta. Jos seurantatieto tuottaa arvokasta aineistoa myös ympäristötutkimukselle, se on valtava lisäbonus. Nykyteknologia voi tehdä uudistukset mahdolliseksi.
Tietovirran kasvu ei saa vaarantaa ympäristötiedon laatua
Ympäristön seuranta on murroksessa. Esimerkiksi Suomen merialueiden tilan seurannassa laivoilla tehtävä avomeren asemaseuranta on ollut seurantaohjelmien selkäranka jo vuosisadan ajan. Viime vuosikymmeninä tätä seurantamuotoa ovat nousseet tukemaan – ja toisaalta haastamaan – teknisesti edistyneemmät lähestymistavat, kuten satelliittihavainnot, mallinnus, autonomiset mittausasemat, koneoppiminen ja genetiikka, jotka tuottavat suurta tietovirtaa. Suuren tietovirran hallinnassa avainasemaan nousee tietovirran laadun valvonta.
Seurannan voima pohjautuu pitkiin aikasarjoihin, mutta ne ovat arvokkaita vain, jos niiden sisältämään tietoon voi luottaa. Muutoin johtopäätökset tai toimenpide-ehdotukset perustuvat väärään tietoon. Teknologinen kehitys ja tietovuon kasvu eivät saa vaarantaa ympäristötiedon laatua. Ympäristötietokantojen ylläpitäjänä Suomen ympäristökeskuksella on tässä suuri vastuu, mutta myös mahdollisuus. Kun itse toimimme laadukkaasti ja tuemme muiden tiedontuottajien laadun paranemista, tuemme samalla seurannan uskottavuutta.
Mitä ympäristön seurannalta halutaan?
Seuranta on siinä mielessä kiveen hakattua toimintaa, että sille on juridinen tai lupiin liittyvä perusta. Seuranta on ajan saatossa muodostunut itseisarvoksi. Seuranta on kuitenkin vain työkalu, jota tulee aika ajoin teroittaa.
Oleellista on, mihin suuntaan tulevaisuuden seurantaa halutaan viedä. Seuranta ei saisi olla vain juuri ja juuri juridisen riman ylittävää toimintaa. Tärkeää olisi, että seurantaa voitaisiin kehittää joustavammaksi, nouseviin ilmiöihin paneutuvaksi ja myös paikallistason ongelmiin pureutuvaksi.
Seurannan tulisi aina olla tarveperusteista niin seurattavien ilmiöiden ja muuttujien kuin laadun ja tarkkuuden osalta. Seuranta-aineistolla tulisi aina olla myös sen tarkkuutta kuvaava laatukriteeristö, joka antaa raamit johtopäätöksille ja päätöksenteolle. Kaiken on rakennuttava systemaattiselle tiedonhallinnalle. Lopuksi seurannan tuottama tieto tulee paketoida käyttäjille räätälöityyn muotoon.
Suomen ympäristökeskus koordinoi ympäristön tilan seurantastrategian kansallista toimeenpanoa vuosina 2023–30. Visiona on, että ympäristötieto on luotettavaa, ajantasaista, vaikuttavaa ja kaikille avointa. Tiedon tuotannon tulee olla kustannustehokasta ja jakelun nopeaa. Lista kuulostaa huikealta – ja osin utopistiseltakin. Pitkässä juoksussa kehitystä kuitenkin tapahtuu. Noin puolet haastatelluista asiantuntijoista arvioi, että edellisen strategiakauden 2011–20 tavoitteet toteutuivat ainakin melko suurelta osin. Siinä on hyvä tavoite tällekin kaudelle. Mielenkiintoisia aikoja edessä!
Mika Raateoja on johtava asiantuntija Syken Tiedontuotannon laatu -yksikössä. Työkseen hän koordinoi Sykessä tehtäviä ympäristöseurantoja ja Suomen ympäristön seurantastrategian toimenpideohjelmaa. Linssin kautta luonnon tarkkailu vie hänen ajatuksensa pois työelämästä.
Jenni Attila on johtava tutkija ja Uudistuvat ympäristöseurannat-ryhmän päällikkö Tiedontuotannon laatu -yksikössä. Vesialueiden satelliittihavainnot, niiden integroiminen seurantaan ja niiden avoimeen jakeluun liittyvä Tarkka-palvelu vie suurimman osan hänen työajastaan. Vapaa-ajallaan hän ulkoilee hiihtäen, pyöräillen, kuntoportaillen tai muuten.
Tutustu myös
Price vs. Value of Marine Monitoring (frontiersin.org)
Ympäristön tilan seurannan strategia 2030 (valtioneuvosto.fi)
A Synthesis of Marine Monitoring Methods With the Potential to Enhance the Status Assessment of the Baltic Sea. Frontiers in Marine Science. 7:552047. (helda.helsinki.fi)
Marine monitoring in transition: On the verge of technological revolution? Frontiers in Marine Science. 9:1066769. (pdf)
Kaukaa haettuja havaintoja Itämerestä. Pulloposti-kolumni (Centrum Balticum.org)
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.