Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän kunniaksi uppouduimme Seitsemän veljeksen maailmaan. Suurromaani on kirjoitettu 1860–70-lukujen taitteessa, eli yli 150 vuotta sitten. Peilasimme lukemaamme nykyisiin tutkimusteemoihimme, eli maankäyttösektorin ilmastoviisaisiin ja kokonaiskestäviin ratkaisuihin.
Vuokrapellot
Veljekset pakenevat yhteiskunnan kasvaneita vaatimuksia Impivaaraan. He vuokraavat Jukolan tilan pellot nahkapeitturille kymmeneksi vuodeksi. Palatessaan Impivaarasta vuokra-ajan päätyttyä he havaitsevat, että pelloista ei ole pidetty huolta. Timo: ”Kyllä se on kaunista, mutta miksi ei tuota lantakasaa ole jo aikapäivää kiskottu pelloille? Niin, niin, se kasa siinä ilmoittaa, todistaa ja merkitsee nahkapeitturin juurevata, perin auttamatonta laiskuutta”.
Laiskuus saattoi tässä hyvinkin olla syy laiminlyönteihin. Toisaalta vuokrapeltoihin liittyy myös yksi nykymaatalouden haasteista. Peltojen vuokraaminen johtaa nimittäin helposti lyhytnäköiseen ajatteluun, jossa ei pellon vuokraajalla eikä myöskään omistajalla ole intressiä investoida peltojen kunnossapitoon, esimerkiksi vesienhallintaan. Laajamittainen peltojen vuokraus hidastaakin hyvien käytänteiden laajaa käyttöönottoa.
Kaskeaminen ja kuusikot
Impivaarassa veljekset huolestuivat metsien elonkirjon hupenemisesta ankaran metsästyksen seurauksena. Tuomas: ”Niinhän kuin ilvekset me samosimme menneenä syksynä salot tuhansiin ristiin ja saimme tuskin talveksemme ravinnon.”
Oman ruokaturvan parantamiseksi veljekset päätyvätkin harjoittamaan viljelystä. Ennen sitä pelto piti raivata. Veljekset kaskeavat suurella tarmolla Impivaaran kuusikkoja ja koivikkoja. Taannoisesta kaskeamiskulttuurista saamme kiittää muun muassa Karjalan ja Savon laajoja koivikoita, jotka ovat monipuolistaneet ympäristöämme.
Viimeisten vuosikymmenten aikana monet aikoinaan kovalla työllä kasketut pellot on pyritty metsittämään, usein kuusella. Havupuuvaltaistumista pidetään yhtenä syynä vesien tummumiskehitykseen. Lisäksi yksilajiset kuusikot ovat alttiita metsätuhoille.
Soiden ojitus
Hallan vietyä ruissadon veljekset päättävät kuivata kolkon Sompiosuon. Aapo: ”Uskonpa hallan käyvän tervehtimään meitä ehkä jokaisena kesänä, niin kauan kuin Sompiosuo tuolla alhaalla on sammakkojen ja karpaloin kotona.”
Tässä veljekset, kuten myös yleisemminkin vanha kansa, haksahtavat. Suot ovat kyllä alavina alueina hallanarkoja, mutta soiden kosteus pikemminkin sitoo lämpöä ja siten lämmittää kylminä öinä. Perimätieto on arvokasta, ja ilman sitä hukka olisi meidät suomalaiset perinyt historian saatossa. Kuitenkin muuttuvassa ilmastossa perimätiedon merkitys maa- ja metsätaloudessa väistämättä vähenee ja tutkimustiedon merkitys kasvaa. Vanhat käytännöt eivät enää toimi samalla tavalla kuin ennen.
Ojitukseen voi ottaa myös toisen näkökannan. Kuten tiedämme, soiden ylenpalttinen ojittaminen on johtanut suolajiston uhanalaistumiseen, vesistökuormitukseen ja hiilidioksidipäästöihin. Ojitusinnon taustalla oli toki myös tavoite saada kaikki maat tuottamaan ja hyödyttämään ihmistä. Tämäkin teema näkyy veljesten toiminnassa "Vaikeaksi tuntui heille alussa tämä raatamisen järjestys; mutta, paikoittaen luontoansa, taisivat he viimein täyttää kaikki arkiopäivät aamusta iltaan.....ja yhä avarammiksi laajeni korvessa uusi niittu".
Dialogi
Ehkä tärkein viesti Seitsemän veljeksen kirjoittajalta, Aleksis Kiveltä, nykypäivään löytyy hänen valitsemastaan kirjan esitysmuodosta – dialogista. Miltei koko tarina kuvataan dialogin kautta. Mielenkiintoisimpia dialogeja ovat veljesten päätöstenteon kuvaukset, joissa esitellään päätösvaihtoehtoja, argumentteja puolesta ja vastaan, jokaisen kannat kuullaan ja päätös syntyy, kun viimeinenkin hyväksyy päätöksen. Esimerkiksi päätöstä lähteä pakoon metsään Aapo jarruttelee pitkään, mutta lopulta myöntyy ("minäkö jäisin yksin Jukolaan, minä seuraan!").
Myös dialogi viranomaisten kanssa ja lautamies Mäkelän rooli dialogin mahdollistajana kuvataan. Dialogi ja ryhmäpäätökset konsensusperiaatteella ovat tärkeä viesti nykypäivään. Dialogin avulla voimme paremmin ymmärtää toisiamme ja tehdä yhdessä parempia ja kokonaiskestävämpiä ratkaisuja.
Mika Marttunen toimii ryhmäpäällikkönä SYKEn yhdyskuntaratkaisut -yksikössä. Hän johtaa SysteemiHiili-hanketta, joka on osa maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa Hiilestä kiinni -ohjelmaa. Työssään hän pyrkii tuomaan erityyppisiin ympäristöhankkeisiin järjestelmällisiä ja vuoropuhelua tukevia lähestymistapoja. Vapaa-aikanaan hän kehittää kalastustaitojaan niin merellä kuin puhtaudesta ja kirkkaudesta tunnetulla Suontee-järvellä Joutsassa.
Miika Kajanus toimii tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioasiamiehenä Savonia-ammattikorkeakoulussa. Hänellä on metsäalan tausta, ja hän on ollut mukana kehittämässä ja soveltamassa erilaisia päätöksenteon tukimenetelmiä. Hän on mukana SysteemiHiili-hankkeen Pohjos-Savon työpaketissa. Vapaa-aikanaan hän kalastelee Iisalmen Kirkonsalmella.
Lähde:
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2012.
Tutustu myös
Ilmastotoimenpiteiden kokonaisvaltainen arviointi valuma-alueilla - Systeemianalyysillä kohti hiilineutraalia maankäyttöä (SysteemiHiili)
Hiilestä kiinni -ohjelma (mmm.fi)
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.