Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi lokakuun alussa 1,5 asteen raportin. Se sai aikaan uutisvirran, vaikka sen pääsisältö on ollut tiedossa jo pitkään. Raportti lähinnä tarkensi ilmastotoimien kiireellisyyttä ja mittakaavaa. Uutisointi herätti viestimet ja kansalaiset kysymään, mitä tavallisen kansalaisen pitäisi tehdä pienentääkseen hiilijalanjälkeään.
Samalla kuin minä ja kollegani vastasimme toimittajien kysymyksiin, pohdin arkeni sopeuttamista lähiajan muutokseen elämässäni. Olin lähdössä marraskuuksi valmistelemaan väitöskirjaani Örön saarelle. Kotini olisi ulkosaaristossa, eikä ruokakauppaa lähimaillakaan. Toisaalta tykkään leipoa itse ruisleipää. Onkohan saariston kodissani uunia?
Suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta. Meillä on tietoa ja asenteemme on myönteinen. Suomalaisten henkeä kohden laskettu hiilijalanjälki on kuitenkin maailmanmittakaavassa korkea. Myös IPCC:n raportissa todetaan, etteivät tieto ja huoli aina muutu toiminnaksi. Rahallinenkaan hyöty ei takaa muutosta, vaikkakin auttaa sitä osaltaan.
Omat havainnot vaikuttavat siihen, mihin ympäristöongelmiin kiinnitämme huomiota: Sinilevän näkee ja haistaa. Huomaamme myös rantaviivaan kasaantuvat muoviroskat. Kuinka on ilmastonmuutoksen kokemuksellisuuden laita? Ilmastonmuutoksen vaikutukset voivat olla niin hitaita, ettei niitä havaitse. Yksittäisten poikkeavien sääilmiöiden ei toisaalta voida sanoa johtuvan pelkästään ilmastonmuutoksesta.
Valinnan houkuttelevuus riippuu olosuhteista
Me tutkijat voimme jakaa tietoa paremmista arjen valinnoista, mutta aina ei ole kysymys tiedon puutteesta. Esimerkiksi on suositeltavaa liikkua arjen matkat kävellen, pyöräillen ja joukkoliikennettä käyttäen, ja vähentää henkilöauton käyttöä. Toki kaikki tiedämme tämän.
Valinnan houkuttelevuus riippuu kuitenkin olosuhteista, kuten kulkutapavaihtoehdoista, matka-ajoista ja siitä onko sopivia kulkuväyliä ylipäänsä olemassa ja pidetäänkö niitä kunnossa myös talvella. Väitöskirjassani tarkastelen kulutusta käytäntöjen viitekehyksen kautta, esimerkiksi kulutuksen ohjauskeinoja ja indikaattoreita.
Arki on työtä, opiskelua, tapaamisia, läheisistä huolehtimista, harrastuksia ja ruokahuoltoa. Päivät koostuvat aikataulujen ketjusta, tai oikeastaan verkosta, sillä sovitamme toimintamme muiden ihmisten aikatauluihin. Nopea ja joustava liikkuminen mahdollistaa arjen palapelistä suoriutumisen.
Henkilöautoilu on vaikuttanut siihen, kuinka asuminen, työpaikat ja palvelut ovat sijoittuneet. Rakenne on muodostunut hajanaiseksi. Arjen toiminnot ovat kaukana toisistaan. Hajanainen rakenne on taas puolestaan vahvistanut henkilöauton tarvetta. Jos arjen palapelistä poistaa henkilöauton, voi olla vaikeaa löytää koloon sopivaa palasta ilman, että muutkin osat sovitellaan uudelleen.
Saaristossa suunnittelin ruokahuollon viikon jaksoissa
Arjen olosuhteita voidaan kuitenkin muuttaa. Jätteiden lajittelu on helppoa, jos kodin pihassa on keräysastiat eri jakeille. Kun arkiympäristö kutsuu lajittelemaan, on helppoa muuttaa toimintaa. Rutiinien muotoutuminen vie toki jonkin aikaa. Pihan keräysastiat saavat aikaan myös sen, ettei lajittelua koeta normaalista poikkeavaksi valinnaksi vaan yleiseksi toimintatavaksi.
Keräysastioiden takana on laajempi järjestelmä, johon on tehty muutoksia. Muutoksia on tehty esimerkiksi materiaalien käsittelyyn, logistiikkaan ja materiaalien kierrätysasteen velvoitteisiin. Myös liikenteellä, energialla ja ruualla on omat järjestelmänsä, joiden avulla luodaan vähähiilisen arjen puitteet. Siksi kulutusmuutoksia ei pitäisi käsitellä pelkästään valintoina, vaan niihin vaikuttavat myös järjestelmät. Arkiympäristön järjestelmiä tulisi uudistaa niin, että vähähiilisyydestä tulisi yhteinen oletusarvo.
No, miten arkeni muuttui saaristossa? Sopeutin arkeni olosuhteisiin esimerkiksi suunnittelemalla ruokahuollon viikon jaksoissa. Mietin, miksi en toimi kotona samoin. Voisin hoitaa ostokset kerralla viikoksi tai kahdeksi ja säästää aikaa vaikkapa ulkoiluun lähimetsässä.
Tavallisena päivänä pyöräilen ruokakaupan ohi melkein parikymmentä kertaa. Pitkäjänteinen ruokaostosten suunnittelu ei kuitenkaan ole tullut mieleeni, kun se ei ole ollut välttämätöntä. Ohikulkijaa houkuttelee myös vaikkapa tarjoustuotteet tai tuoreen leivän tuoksu. Onneksi saaristokodissa oli uuni. Saatoin pitää kiinni kotoisasta tavastani leipoa ruisleipää.
Kirjoittaja työskentelee kestävän kulutuksen tutkijana SYKEssä ja valmistelee aiheesta väitöskirjaa Helsingin yliopistossa Koneen säätiön tuella. Blogi on kirjoitettu Örön saaren residenssissä Saaristomeren kansallispuistossa.
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa