Jotta rajallisilla luonnonsuojeluresursseilla voidaan hillitä sekä luontokatoa että ilmastonmuutosta mahdollisimman tehokkaasti, päättäjien ja käytännön luonnonsuojelutoimijoiden tulisi kohdentaa suojelua ilmastoviisaasti. Suomen tavoitteena on pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä ja olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.
Jo tapahtuneet ja ennustetut muutokset ilmastossa ja maankäytön paineet jakautuvat epätasaisesti Suomen luonnonsuojelualueille. Tämä ilmenee Suojelualueverkosto muuttuvassa ilmastossa (SUMI) - hankkeen tuloksista. Hankkeessa tuotettiin tietoa maankäytön ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista nykyisen suojelualueverkoston kykyyn turvata lajeja ja luontotyyppejä. On tärkeää tietää, missä ilmastonmuutos ja maankäytön paineet vaikuttavat yhdessä voimakkaasti ja toisaalta, mitkä alueet altistuvat muutoksille keskivertoa vähemmän.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset pohjoisen ja etelän suojeluealueilla erilaisia
Valtakunnallisesta näkökulmasta ilmastoviisas suojelusuunnittelu ottaa huomioon ilmastonmuutoksen erilaiset vaikutukset etelä-pohjois-suunnassa.
Ilmastonmuutos näkyy Pohjois-Suomessa erityisesti talvikauden vesisateiden lisääntymisenä ja lumisen kauden lyhentymisenä. Haitallisen maankäytön, kuten avohakkuiden tai soiden ojitusten, vaikutuksia puskuroi erityisesti Lapin laaja suojelupinta-ala ja maaston topografinen vaihtelu.
Etelä-Suomen suojelualueet altistuvat kuivuudelle ja kuumuudelle. Ilmastonmuutos vaikuttaa erityisesti lämpösumman kasvuun ja hellejaksojen määrään lisäten kesäkauden kuivuusriskiä. Etelä-Suomessa suojelualueet ovat kooltaan pieniä ja ne ovat heikosti toisiinsa kytkeytyneitä. Suojelualueiden ympärillä maankäyttö on intensiivistä, minkä vuoksi esimerkiksi monet EU:n erityistä suojelua vaativat luontodirektiivin lajit ja metsä- ja suoluontotyypit altistuvat lämpösumman nopeiden muutosten lisäksi maankäytön muutosten, harvan suojelualueverkoston ja sopivien elinympäristöjen niukkuuden aiheuttamille haitoille.
Yksityisissä metsätalousmetsissä voi tehdä ilmastoviisaita toimia
Suojelualueverkoston ilmastoviisaaseen suunnitteluun tarvitaan valtion ohjausta. Päättäjiltä pitääkin penätä merkittäviä ympäristö- ja ilmastotekoja, kuten taloudellisia lisäresursseja suojelualueverkoston laajentamiseen nykyistä kytkeytyneemmäksi erityisesti Etelä-Suomessa. Maamme puustoisesta pinta-alasta suurin osa on kuitenkin yksityisessä omistuksessa olevia metsätalousmetsiä. Myös näillä alueilla on suuri vaikutus siihen, miten elonkirjo kestää ilmastonmuutosta.
Noin puolet yksityishenkilöistä päätyy metsänomistajiksi perittyään suvussa olleen metsätilan. Me suurten ikäluokkien jälkeläiset kuulumme sukupolveen, joka tulee lähivuosina perimään paitsi globaalit ilmasto- ja luontokatokriisit myös sukujemme Suomessa omistamat metsät. Käsissämme on ongelma, mutta myös osa ratkaisua. Nyt kolmekymppiset, ilmastonmuutoksen ja luontokadon ikeessä kasvaneet, muuttavat metsänhoidon ja metsätalouden vallitsevaa avohakkuisiin perustuvaa asennetta ekologisesti kestävämpään suuntaan.
Ilmastoviisautta ja omia arvoja voi edistää omassa metsässään käytännössä lisäämällä luonnontilaisen kaltaisen metsän rakennepiirteitä. Viesti, jonka haluan SUMI-hankkeesta välittää ilmasto- ja luontoasioissa valveutuneelle uudelle metsänomistajalle, on se, että nämä toimet ovat yksinkertaisia. Esimerkiksi lehtipuiden- ja lahopuun määrän kasvattaminen talousmetsässä tuo suuria hyötyjä uhanalaisille metsälajeille, joiden elinympäristöt siirtyvät ilmaston lämpenemisen myötä kohti pohjoista.
Aino-Maija Määttänen on tutkija Syken Luontoratkaisut-yksikön Suojelualueet-ryhmässä. Hän tutkii luontokadon hillitsemistä kaukokartoitus- ja paikkatietomenetelmin. Hän aloittaa ensi syksynä väitöskirjatutkijana Oulun yliopistossa aiheenaan geodiversiteetin rooli biodiversiteetin suojelussa. Vapaa ajallaan hän retkeilee, neuloo ja voimailee.
Lue myös
Ilmasto muuttuu – pysyvätkö lajit ja luontotyypit mukana? Suojelualueverkosto muuttuvassa ilmastossa (SUMI) -hankkeen loppuraportti (helsinki.fi)